"Luotettava aliurakoitsija on tärkeä kumppani rakennusalalla. Kun aliurakoitsija onnistuu, niin kaikki saavat siitä kiitosta.”
Ota yhteyttä huopakattotöistä

Erinomaisesta työjäljestä hyötyvät kaikki

Arvokatot on vuonna 2015 toimintansa aloittanut rakennusalan yritys, joka keskittyy pääasiassa korjausrakentamiseen. Yritys on tehnyt Rakennus Yletyisen kanssa yhteistyötä aina alusta alkaen, joten Arvokattojen toimitusjohtaja Stefan Remming tietää Yletyisen laadun paremmin kuin hyvin.

”Arvokatot Oy aloitti toimintansa seitsemän vuotta sitten, mutta yrityksen perustajat ovat toimineet alalla pidempäänkin. Ihan alusta lähtien olemme tehneet yhteistyötä Yletyisen kanssa. Projektit saattavat olla joskus haastavia, sillä teemme myös suojeltuja kohteita.”

Remmingin mukaan tyypillinen kunnostuskohde on katto, joka kaipaa huopakaton uusimista, kunnostusta tai bitumialuskatetta esimerkiksi peltikaton alle.

”Tyypillisesti pyydämme Yletyisen paikalle silloin, kun kohteessa oleva huopakatto tarvitsee korjausta tai kun remontoitava kohde kaipaa täysin uutta huopakattoa. Teemme myös kohteita, jotka täytyy tehdä Museoviraston määräysten mukaan. Kattotöissä laatu on aina tärkeää, mutta vanhemmissa kohteissa se korostuu entisestään.”

Yletyinen teki erinomaista työtä Olarin koululla.
Hupakatto valmistui yhteistyössä Arvokattojen kanssa.

Ensiluokkainen työnlaatu tuo lisää asiakkaita kaikille

Rakennusalalla laatu on usein se, mikä ratkaisee yrityksen menestymisen. Remming nostaakin esille tärkeän seikan, joka tuo lisää asiakkaita molemmille, sekä pääurakoitsijalle että aliurakoitsijalle.

”Sovituissa hinnoissa työnlaadussa ja aikataulussa pysyminen edistää myös meitä saamaan uusia urakoita ja hankkijoita. Hyvät aliurakoitsijat luovat hyvän pääurakoitsijan, eli luotettava aliurakoitsija on tärkeä kumppani rakennusalalla. Kun aliurakoitsija onnistuu, niin mekin saamme siitä kiitosta.”

Onnistumisia tapahtuu työmaan puolella, mutta myös käytännön järjestelyjen kanssa. Joustavuus puolin ja toisin on tehnyt Arvokattojen ja Rakennus Yletyisen yhteistyöstä helppoa.

”Aikatauluttaminen on toiminut tosi hyvin Yletyisen kanssa. Ikinä ei ole tullut sellaista epäselvää tilannetta, että työmaalta olisi lähdetty yhtäkkiä pois. Huolellisuus tosiaan näkyy tekemisestä ja se, että välitetään siitä mitä tehdään. Se myös vähentää turhia riskejä, joita työmaalla saattaa olla.”

Ammattitaito ja asenne tekevät vaikutuksen

Arvokattojen Remming kertoo, että kaikesta Yletyisen tekemisestä heijastuu hyvä asenne sekä mielenkiinto omaa työtä kohtaan. Työn laadusta ei selvästikään tingitä, olivat kohde ja olosuhteet sitten millainen tahansa.

”Eräs kesä oli todella kuuma, joten Yletyinen halusi aloittaa työt aikaisin aamulla ilman ollessa vielä viileä. Valmista tuli jo puolenpäivän aikoihin. Katolla lämpötila saattaa olla aika korkea etenkin kesähelteellä, joten olosuhteet täytyy ottaa huomioon.”

Bitumikattoa täytyy kuumentaa kaasupuhaltimen avulla, jotta sen pinnassa oleva liima sulaa asennusta varten. Siksi palo- ja työturvallisuudesta huolehtiminen on erityisen tärkeää.

”Yletyinen on aina huolehtinut hyvin työturvallisuudesta, eikä sen puolesta ole ollut valittamista. Ammattitaidolla ja huolellisuudella ollaan päästy pitkälle.”

Remming antaa kiitosta myös Petrin persoonasta. Työmaalla ei olla pelkästään osaavia, vaan myös yhteishenki on korkealla. Töitä pitäisi riittää, sillä katoissa on yleisesti ottaen paljon korjattavaa.

”Tehdään varmasti myös tulevaisuudessa yhteistyötä Yletyisen kanssa. Tekemistä tuntuu riittävän, koska korjausvelka painaa kattoja vähän joka puolella. Ammattitaidon lisäksi Yletyisen kanssa on mukava tehdä töitä. Hänellä on huumorintajua ja persoonallisuutta.”

AAA luottoluokitus Icopal  TilaajavastuuKerabit

Copyright © 2024 Rakennus Yletyinen Oy